Siren-logo-white

Martti Siren

Yleistä

Martti Sirén on hämeenlinnalainen taikuri. Hän on tehnyt taikurikeikkoja ammattimaisesti jo 90-luvulta lähtien, ja tekee nykyään taikurityötä oman toiminimen suojissa.

Sirén on toiminut Kouvolan Taikapäivien yhteydessä pidettävien taikureiden Suomen Mestaruuskisojen tuomarina ja "Jokeri - Taikuutta taikureille" -lehden päätoimittajana vuodesta 1999 saakka.

Sirén on järjestänyt useita taikurikursseja niin kansalaisopistoissa kuin muuallakin nuorille, aikuisille, partiolaisille, larppareille, opettajille ja toisille taikureille.

Perinteisten taikurikeikkojen lisäksi Sirén on rakentanut taikuriohjelman näkövammaisille, sekä tehnyt useita eri aikakausien taikurirooleja, joissa historian tarkkuus ulottuu esitettäviin temppuihin saakka.

Historiallista taikuutta

Oletko järjestämässä keskiaikaisia syöminkejä, kustavilaisajan illallisia tai vaikkapa 1920-luvun salakapakan juhlia?

Taikuri Martti Sirén tuo tapahtumaanne haluamanne ajan tunnelmaa taikuriesityksellään, jossa aitoa historiaa on muutakin kuin asusteet. Taikurin lisäksi mukaan on mahdollista saada trubaduuri ja muita juhlianne elävöittäviä viihdyttäjiä! Ota yhteyttä ja kerro suunnitelmistanne.

Silmänkääntäjä Martti Simonmartti viihdyttää teitä keskiaikaisissa tapahtumissa. Voit kysyä myös muita keskiaikaisia viihdyttäjiä tapahtumaasi, trubaduureja, noitia, kerjäläisiä, ritareita! Sirén on aktiivisesti mukana Hämeenlinnan Keskiaikayhdistyksen toiminnassa ja on vuoden 2015 Hämeen Keskiaikamarkkinoiden ohjelmapäällikkö.

Rakennetaan yhdessä tilaisuus, jossa esitys sopii illan teemaan täydellisesti!

Martti Simonmartti

Kuva esityksestä

ota yhteyttä!

Taikuri Martti Sirén tuo tapahtumiinne lava- ja lähitaikuutta, mystiikkaa, mielen taikuutta ja viihdettä. Koulutuspäiviinne voimme rakentaa myös luennon, jossa on, komiikan lisäksi, myös ripaus oikeaa asiaa.

Haluatko järjestää läheiselle unohtumattomat merkkipäivät? Taikuri Martti Sirénillä on merkkipäiville tehdyssä ohjelmassa taikuutta, joka tuo Juhlapäivän päähenkilölle häntä varten rakennetun miellyttävän yllätyksen! Tehdään yhdessä päivän sankarille unohtumaton tilaisuus.

Taikuri Martti Sirén
Lohkokivenkuja 4
13500 Hämeenlinna
 
 taikuri(at)marttisiren.fi
 
 050 4967496